Kauniina kesäpäivänä rantauduimme Tukholman Navigaatioseuran uuden aallonmurtajan ulkoreunaan neuvottelemaan vapaasta paikasta. Wasahamn oli odotusten mukaan aivan täynnä ja hätäisimmät turkulaiset olivat kiinnittäytyneet Wasahamnin ulkopuolelle aallonmurtajaan. Mahtoi keikkua

. No keskustan läheisyys aina korvaa pienen epämukavuuden. Puhumattakaan tunnelmallisista saniteettitiloista - mihin tahansa niistä kolmesta jonottaessa tutustuu uusiin ihmisiin. Aikaa keskusteluun kyllä on.
Me kuitenkin menimme Navikseen, pari kilometria Turkuun päin. Saimme neuvoteltua hyvän paikan, keula melkein rannassa. Lähdön koittaessa kaikki meni muuten hyvin, mutta emme päässeet peruuttamalla kuin veneen mitan päähän laiturista. Vaikka kuinka käytti kaasua pysyi vene paikallaan. Koska paatti kulki vielä eteenpän, rantauduimme takaisin, vain hieman naapuria kolhien.
Kiinnitettyäni veneen huomasin sataman ulkolaiturin vesiletkun takertuneen köliin. Kaiku näytti 4 - 5 metriä vettä, mutta letku ilmeisestikin lillui alun perin jossain parissa metrissä, jos sen peruuttaessa poimimme 2,10 m J-kölin bulbin päälle.

Paikalle haettu satamakapteeni tiedusteli ensin, olisiko meillä jotain painoksi sopivaa mukana. Kosta emme tällä kertaa olleet varustautuneet tähän haki satamakapteeni jostain parin kilon ruostuneen sakkelin. joka kiinnitettiin painoksi. Ja letku takaisin veteen. Vartin päästä yritimme uudelleen - ja jäimme jumiin uudestaan.
Tässä vaiheessa annoimme satamakapteenin hinata meidät etuperin pois paikalta ja letku ei tehnyt kolmatta tulemistaan.
Varokaa merikäärmeitä! Etenkin satamissa.