Marraskuun toinen viikonloppu vietettiin jälleen kerran perinteitä noudattaen Turun Pursiseuran ansiokkaasti järjestämällä messumatkalla Tukholman venemessuille. Tällä kertaa matkaan lähdettiin koko perheen voimin perjantai-iltana Silja Europalla. Laivalle päästyämme tutustuimme pikaisesti laivan palveluihin tiedostaen kuitenkin seuraavan aamun aikaisen herätyksen.
Tutustuttuamme heräävään Tukholmaan, saavuimme messualueelle heti näyttelyn avautuessa klo 10.00.
Venealan yleisten trendin seuraamisen lisäksi mielenkiintomme kohdistui tänä vuonna patjastoihin ja kangasmateriaaleihin sekä värisävyihin, sillä suunnitelmissamme on uusia S/Y Meriharakan 20 vuotta vanhat patjat. Perheemme juniorien suurin mielenkiinto kohdistui näyttelyn suurimpiin moottoriveneisiin ja niinpä tänä vuonna tuli poikkeuksellisesti tutustuttua myös useaan moottoriveneeseen, mutta onhan niissäkin patjastot. ;-)
Venekoon kasvu näyttää edelleen jatkuvan ja veneet ovat valtavan tilavia myös sisätiloiltaan. Messuilla kierrellessä tuntuu suhteellisuuden taju katoavan ja tutustuessa ns. normaalikokoiseen Suomen saaristo-olosuhteisin sopivaan veneeseen, vaikuttaa se jo ahtaalta. Toisinaan herää kysymys, mihin veneessä tarvitaan salonkiryhmää, jonka ympärille mahtuu istumaan 10 henkeä tai onko tarvetta kahdelle wc:lle ja suihkulle. Voi vain miettiä miten tällaisessa avarassa salongissa liikutaan turvallisesti kovalla tuulella ja isossa aallokossa. Veneiden avotilat ovat myös kasvaneet, mikä sinällään on hyvä ja positiivinen asia, mutta joissakin veneissä avotilat ovat jo niin leveitä, ettei purjehdittaessa taida saada riittävää jalkatukea mistään.
Selkeästi vaikuttaa myös siltä, että veneiden koon kasvu on tapahtunut laadun ja viimeistelyn kustannuksella. Monissa veneissä mm. turkkilevyt ovat halvoista materiaaleista ja niiden sovitus on viimeistelemätöntä. Heloituksien osalta on tehty valtavasti kompromisseja ja useimmissa veneissä mm. vinssit vaikuttavat alimitoitetuilta ja muutenkin purjehduksen kannalta oleelliset helat ja plokit ovat puutteellisia. Rahallahan niitä saa toki ostaa lisää, mutta kumpi on tärkeämpää veneen koon kasvattaminen vai purjehdusominaisuuksien lisääminen. No, tarpeita toki on erilaisia ja onneksi vaihtoehtojakin löytyy…
Omasta mielestäni näyttelyn mielenkiintoisin purjevene oli Salona 37, missä oli todella panostettu kannen heloitukseen ja vaikutti siltä, että työn jälkikin oli kokonaisuutena ihan kohtuullista. Se on omasta mielestäni selkeästi vene, jossa hinta-laatu kohtaavat melko hyvin.
Moottoriveneiden osalta asiantuntemukseni ei ole riittävällä tasolla, mutta varmaa on ainakin se, että veneitä löytyy kaikkien makuun ja kokovaihtoehtoja löytyy vaativallekin ostajakunnalle.
Messuovien sulkeuduttua meille jäi vielä sopivasti aikaa hoitaa ravintotankkaus ja tutustua Tukholman keskustaan. Pikaisen shoppailun tuloksena ja itse asiassa messumatkan ainoana ostoksena mukaan jäivät hienot lasiset joulukuusen pallot. ;-)
Tällä kertaa paluumatka tapahtui poikkeuksellisesti Kapellskäristä Naantalin, missä olimme aamuvarhaisella. Kiitos kaikille mukavasta matkaseurasta ja erityiskiitos matkan järjestäjälle.
16. marraskuuta 2008
14. lokakuuta 2008
S/Y Meriharakka talviunille
Kulunut kesä oli varmasti monen purjehtijan näkökulmasta ilmojen osalta huono. Kovatuulisia päiviä oli kenties liian paljon ja kuten yleensä, tuuli väärästä suunnasta. Vai liekö sittenkin kyse reitin valinnasta. ;-)
Joidenkin mielestä Suomen purjehduskausi on kenties liian lyhyt ja loppuu aina kesken, mutta omalta osaltani nostan veneen syksyisin hyvillä mielin talviteloille. Näin aikaa jää enemmän myös muille harrastuksilleni. Toisaalta olen huomannut, että talven "pakollisen" tauon jälkeen on keväällä jälleen innostus ja motivaatio korkealla.
Varsinaisen kauden nyt päättyessä, lienee aika keskittyä purjehdukseen teorian kautta. Loistavan mahdollisuuden tähän tarjoaakin Turun Pursiseuran kilpailupurjehdusillat ja muut mielenkiintoiset merihenkiset luennot. Omalta osaltaan talveen kuuluvat myös venemessut, joista ensimmäisenä on vuorossa Turun Venemessut ja marraskuussa seuraa jatkoa jo perinteeksi muodostuneiden Tukholman Venemessujen muodossa. Kevään kohokohtaan kuuluvat tietysti myös perinteiset Helsingin Venemessut, jolloin jo malttamattomasti odotamme uuden kauden alkua.
Kulunutta kautta varten S/Y Meriharakkaa päivitettiin melko paljon purjehduksellisesti, mutta tulevaa kautta silmällä pitäen on tarkoitus enemmänkin panostaa pienten korjaus-/kunnostustöiden ohella viihtyvyyteen ja mukavuuteen uusimalla mm. veneen patjat.
Vaikka aktiivinen kausi nyt siis on ohi, kannattaa Sail Fast Teamin sivuilla kuitenkin vierailla säännöllisesti. Tarkoituksenani on päivittää sivua myös varsinaisen purjehduskauden ulkopuolella venealan mielenkiintoisilla aiheilla.

22. syyskuuta 2008
Onnistuminen tuli kauden viimeisessä kilpailussa

Kulunut kausi on ollut kaksijakoinen. Kauteen on sisältynyt välineiden rikkoutumisia ja epäonnea mutta toki onnistumisiakin. Niinpä lähdimme kauden viimeiseen koitokseen Mustfinnön kilpailuun tekemään parhaamme ilman suurempia menestymisen paineita tai odotuksia. Muutama tiimimme jäsenistä oli estynyt osallistumaan tähän kauden viimeisen koitokseen ja näin ollen vahvistuksia oli haettu muulta, mutta tästä huolimatta yhteistyö kilpailun tiimellyksissä sujui mitä mainioimmalla tavalla.
Kilpailuun oli ilmoittautunut ilahduttavan paljon veneitä, sillä LYS luokassa oli yhteensä 13 venekuntaa ja IMS luokassa 4 venekuntaa mikä varmasti omalta osaltaan kertoo aktiivisesta kilpapurjehdus harrastuksesta Turun alueella. LYS oli jaettu kahteen eri luokkaan tasopuolisen kilpailun varmistamiseksi.
Kilpailu koostui kahdesta lähdöstä ja lopullinen sijoitus muodostui sijalukujärjestelmän mukaan siten muutettuna, että lopputuloksissa huomioidaan molemmat purjehdukset niin, että lähdön voittaja saa 0,75 p, toinen 2 p, kolmas 3 p jne.. Vene alimmalla pistesummalla on voittaja.
Tasapistetilanteessa ratkaisee keskinäinen sijoitus toisessa purjehduksessa.
Kummatkin lähdöt ajettiin samalla radalla ja tuulikin pysyi koko kilpailun ajan melko vakiona puhaltaen 4-5m/s suunnasta 160-180.
Ensimmäisessä lähdössä saimme hyvän startin ja purjehduksemme kokonaisuutena oli lähes virheetöntä, ehkä lukuun ottamatta kipparin pientä otteen herpaantumista alamerkin jälkeen, jolloin hetken aikaa yritimme ajaa hieman liian ylös. Virheetön purjehdus johtikin hienosti lähtövoittoon.
Toisen startin valmiusviesti annettiin lähes välittömästi viimeisen veneen maaliin tulon jälkeen mutta tauosta muodostui todella pitkä, sillä pienen LYS luokan viimeinen vene viihtyi todella pitkään radalla ensimmäisessä lähdössä. Liekö tässä syy, että emme olleet täysin "hereillä" toisen lähdön startissa. Ennen lähtöä yritimme vähän turhaan nostattaa kilpakumppania ja tämän yksitäisen tilanteen seurauksena olimme itse hieman myöhässä ja ylitimme lähtölinjan selkeästi joukon keskivälin huonommalla puolella. Ensimmäisen luovin alku oli hankalaa ja tuulikin oli "reikäinen" mutta luovin puolivälissä saimme venevauhdin kohdalle ja olimme taas kisassa mukana. Spinnuajo sujui mallikkaasti ja ajoimme selkeästi suorempaa reittiä merkille kun pahimmat kilpailijamme. Teimme jiipin ajoissa ja saimme selkeästi kavennettua eroa mm. edellämme olleeseen Moondanceen. Alamerkillä olimme juuri hieman ennen Albin Express Jalan Jalania ja näin käänsimme ennen heitä. Jalan Jalan heitti heti merkin jälkeen vendan päästäkseen vapaosiin tuuliin meidän jatkaessamme samalla halssilla. Seuraavan kohtaamisen yhteydessä totesimme, Jalan Jalanin päässen niukasti edellemme ja niinpä jouduimme kevyesti väistämään perän puolelta. Tästä ja omista havainnoistamme päättelimme tuulen olevan edullisempi radan lännen puoleisessa reunassa ja niinpä ajoimme nyt pitkän halssin tätä laitaa. Päätös kannatti sillä tämän ratkaisun seurauksena saimme kasvatettua eroa takanamme tuleviin. Viimeisellä ylämerkille siftit eivät täysin meitä suosineet ja niinpä jouduimme ottamaan yhden ylimääräisen "korjaavan" vendan. Merkin jälkeen meillä oli heti spinnu valmiina mutta samanaikaisesti linjallemme osui proomua vetävä hinaaja, joka äänimerkin ilmoitti meidän olevan heidän reitillään. Näin ollen ajoimme genoalla hieman sivuun ennen spinnun nostoa mutta tuskin me tämän seurauksena paljoakaan hävisimme. Takanamme tulevista vaikuttti siltä, että ainakin Exkani kärsi huomattavasti. Viimeisen spinnu osuuden pyrimme ajamaan tyyntyvässä tuulessa mahdollisimman tarkasti samalla kuitenkin todeten, että ero Jalan Jalaniin ei kasvanut riittävän nopeasti. Maalissa olimme luokkamme neljäntenä veneenä, joka tasoitusten jälkeen oikeutti kolmanteen sijaan. Näin ollen olimme yhteistuloksissa hienosti 2. sijalla. Aina voidaan spekuloida mutta eroa voittajaan syntyi kyllä niin paljon, että tuskin virheetönkään purjehdus toisessa lähdössä olisi meitä voittoon nostanut. Tähän on hyvä päättää kausi ja kiittää kaikkia miehistön jäseniä ja erityisesti kilpailujen järjestäjiä jotka ovat mahdollistaneet tämän meille.

Tunnisteet:
Kilpailut
12. syyskuuta 2008
Viittakari Cupin osakilpailuvoitto jäi saavuttamatta kaudella 2008
S/Y Meriharakka ei ilmaantunut lähtölinjalle kahteen viimeiseen Viittakari Cupiin mutta kyse ei ole luovuttamisesta vaikka kuluva kausi olikin Viitakari Cupin osalta tiimillemme haasteellinen ja onnistumiset ja ilonaiheet jäivät vähiin. Yhteistuloksissa olimme "rikkinäisen" kauden jälkeen sijalulla 12/23 mikä on selkeä pettymys.
Vaikka menestys jäikin saavuttamatta uskon, että kausi on kuitenkin olla meille opettavainen. Olemme osin tuurilla mutta varmasti myös kilpailukokemuksen lisääntymisen seurauksena onnistuneet muutaman kerran lähdössä upeasti ja venevauhtikin on hetkittäin ollut kohdallaan.
Oman lisähaasteensa onnistumiseen on tuonut harjoittelun puute ja miehistön vaihtuminen, jolloin myös roolit ovat olleet hieman epäselvät. Tämän seurauksena olemmekin onnistuneet aikaan saamaan muutamia hyviä "hässäköitä" mm. spinnu manööverissä. Kauteen on myös mahtunut turhan paljon välinerikkoja, jotka tietysti kuuluvat tähän lajiin mutta niiden seurauksena olemme kyllä menettäneet pari hyvää sijoitusta.
Kipparin on myös jatkossa onnistuttava herättämään miehistössä voitonnälkä niin, että kaikki ovat aktiivisia ja "hereillä" koko kilpailun ajan. Nyt tilanne on kipparin johdolla välillä mennyt vain "seilailuksi".
Sinällään voidaan kuitenkin todeta, että ainakin osittain saavutimme kaudelle 2008 asettamamme tavoitteet sillä onnistuimme parantamaan edelliskauden sijoitustamme Pyytinkarin matkakilpailussa saavuttamalla upeasti kolmannen sijan.
Kausi jatkuu vielä kilpailujen osalta 20.9 MUSTFINNÖKAPPSEGLINGEN, johon lähdemme hakemaan rennolla mielellä hyvää suoritusta ja katsotaan sitten mihin se riittää. Tämän jälkeen S/Y Meriharakka riisutaan purjeista ja nostetaan talvehtimaan 29.9

Kilpapurjehdus
25. elokuuta 2008
Toimitsijana E-jollien SM-kisoissa
Viikonloppuna järjestettiin E-jollien SM-kilpailut Pohjois-Airistolla. Lauantaina järjestelytehtävissä oli Sail Fast Teamin jäsenistä mukana Juha ja Eero. Juha toimi lähtöveneessä kilpailupäällikön tiukan valvonnan alaisuudessa ja Eero radanvalmistelu tehtävissä. Lauantain tuuli tai sen puuttuminen aiheutti pieniä haasteita toimitsijoille ja ratamerkkejä jouduttiin siirtelemään useampaan kertaan. Ensikertalaiselle oppia ratakilpailujen järjestelytehtävistä tuli kertaheitolla runsaasti. Haasteista huolimatta saatiin kuitenkin kaksi lähtöä purjehdittua enemmän tai vähemmän tasapuolisissa olosuhteissa.
Uutena toimitsijana oli itse kilpailun seuraaminen mielenkiintoista. Oli hämmästyttävää todeta miten hyvin 19 veneen fliitissä kaikki löysivät tilaa lähtölinjalta. Suurimpana erona köliveneiden lähtötilanteeseen oli kuitenkin se, ettei viivalle tultu vauhdilla vaan lähtölinjalle tultiin hetkeä ennen starttia ja linjalla roikuttiin lähtöhetkeen asti ja sitten koko fliitti heitti yli, jonka jälkeen jokainen pyrki hakeutumaan edullisiin asemiin ja vapaisiin tuuliin. Ulkopuolisen asiaa syvällisemmin ymmärtämättömän näkökulmasta voisi vaikuttaa siltä, että vaatii melkoisesti onnea löytää fliitistä hyvä paikka ja siten menestyä kilpailussa. Totuus taitaa silti liittyä osaamiseen ja taktiseen silmään sillä kyllä parhaat erottautuivat ja olivat kärjessä jokaisessa lähdössä. Katso tulokset täältä...
Kölivenepurjehtijalle toimiminen järjestelijänä oli uusi ja hauska kokemus ja suosittelen kokemusta muillekin. Olemalla yhteydessä oman seurasi kilpailujärjestäjiin, löydät varmasti itsellesi sopivan tehtävän.

21. elokuuta 2008
Sail Fast Teamin jäsenet hakevat oppia Logitech Cupista.
Kuluvan kauden menestys ei ole tyydyttänyt kaikkia Sail Fast Teamin jäseniä ja niinpä Juha ja Eero ovat aktiivisesti keränneet kilpailukokemusta ratapurjehduksesta 606-veneillä. Kevään kilpapurjehdusiltojen yhteydessä kävi ilmi, että TPS:llä on kolme kilpailukykyistä 606 venettä, jotka ovat vapaasti seuramme jäsenistön käytettävissä. Kevään kokouksien yhteydessä sovimme myös, että Sail Fast Team ottaa Juhan vetämänä vastuulleen veneen nro 33 ja huolehtii veneen ylläpidosta ja aktiivisesta osallistumisesta ratakilpailuihin.
Kyseinen veneluokka antaa aivan uuden näkökulman kilpapurjehdukseen. Veneiden ollessa tasavertaisia ei kilpailun jälkeen tarvitse miettiä ja spekuloida mihin tuloksemme tasoituksien jälkeen riitti. Kilpailujen myötä purjehduksen taktinen silmä kasvaa. Veneiden ollessa suorituskyvyiltään samanarvoisia korostuu lähdön merkitys entisestään. Hyvällä lähdöllä pääset hallitsijan rooliin ja voit tarkkailla kanssakilpailijoiden tekemisiä. Oman lisämausteensa kilpailuihin tuo tiukat tilanteet niin ylä- kuin alamerkilläkin.
Eilen ajettiin taas kolme lähtöä kauniissa kesäillassa sijoituksiemme ollessa 2-2-1, eli pääsimme siis myös maistelaan voiton makua.
Ensimmäisessä lähdössä myöhästyimme selkeästi eikä vauhtimme luovillakaan ollut ihan huipussaan. Myötätuuliajo meni kuitenkin sen verran vauhdikkaasti, että olimme maalissa kakkosena. Omalta osaltaan tilannetta auttoi kilpakumppanimme pienet haasteen spinnun kanssa.
Toisessa lähdössä taistelimme jo tasapäisesti voitosta mutta toisen kierroksen ylämerkillä spinnu nousi aavistuksen hitaasti ja lisäksi spinnun yläosa jäi hieman kierteelle. Pienen ajoherpaantumisen myötä kilpakumppanimme pääsi alapuolen kautta ohi ja kun vielä alamerkillä töpeksimme oikein kunnolla oli peli pelattu.
Kolmas lähtö oli todella onnistunut ja pääsimme heti kärkipaikalta hallitsemaan kisaa. Kun vielä luovivauhti oli kohdallaan ja spinnun nostot ja laskut onnistuivat hienosti, oli tuloksena selkeä ykköstila. Tästä on hyvä jatkaa...

606
15. elokuuta 2008
Ei vieläkään onnistumista Viittakari Cupissa:-(
Kesätauon jälkeen lähtölinjalle ilmestyi peräti 19 venettä nauttimaan purjehduskilpailun tunnelmasta eli lähtölinjalla oli siis ruuhkaa ja tiukkoja tilanteita. Tuuli oli lounaasta ja vaihteli 3-5m/s välillä.
Onnistuimme lähdössä erinomaisesti ja saimme kärkipaikan. Takaa tuli kuitenkin Loiskis ihan omaa vauhtiaan mitä kyllä 1,43 mittalukukin edellyttää. Ensimmäisen merkin jälkeen oli lyhyt avotuuliosuus alamerkille mutta liekö miehistön ja kipparin tyytyväisyys hyvään lähtöön aikaansaanut sen ettei spinnu ollut merkillä valmiina ja näin se jäi nostamatta vaikka kaikki kovimmat vastustajamme näin tekivät. Ilona Tuulikki tuli spinnulla aivan takanamme, mutta onnistuimme kuitenkin, sen verran peittämään etteivät he ohi päässeet. Alamerkille tulimme samanaikaisesti X-99 Taxin kanssa ja merkillä oli jopa hieman ahdasta mutta ilman törmäilyjä selvittiin. Melko pian merkin jälkeen teimme vendan, mutta tämä oli selkeä kipparin arviointivirhe, sillä merkillä taakse jäänyt X-99 oli myös tehnyt vendan ja kryssillä se nousi huomattavasti meitä paremmin ja kohta olimmekin sen "pakki" tuulissa. Päästäksemme vapaisiin tuuliin meidän oli pakko heittää uudelleen venda. Kaiken kaikkiaan ensimmäinen luoviosuus meni ihan hyvin lukuun ottamatta yhtä pientä "korjaavaa" ennen ylämerkkiä. Merkin jälkeen teimme ensin jiipin ja vasta sitten spinnu ylös. Mielestämme kaikki meni hyvin ja spinnuvauhtikin oli kohdallaan mutta hieman meitä ihmetytti Albinien kova vauhti takanamme-;). Parilla jiipillä pääsimme vauhdikkaasti alamerkille, jossa spinnun lasku sujui mallikkaasti ja ei muuta kuin tiukkaa kryssia takasin ylämerkille josta sitten voisimme spinnulla vauhdikkaasti lasketella maaliin. Luovi menikin taas ihan kohullisesti vaikka ensimmäisen kierroksen kaltaisesti jouduimme taas tekemään pienen korjaavan vendan koska tuuli ei siftaillut odotuksiemme mukaisesti. Hetkeä ennen merkkiä kippari havahtui kysymään spinnun perään jolloin totesimme sen olevan pakkaamattomana sisällä. Nopealla toiminnalla spinnu kuitenkin saatiin pakattua ennen merkkiä ja niinpä valmistauduimme nostoon heti merkillä. Jotain kuitenkin meni pieleen ja spinnu oli keulassa "solmussa". Skuuttajaan kiristäessä skuuttia ja "piano miehen" yrittäessä nostaa kun keulasta kuului huuto; "ei tarvii nostaa enää, repes jo".
Tässä kohtaa kipparin henkinen kantti petti ja kun vielä kilpakumppanimme takana lähestyivät spinnulla, teki kippari häpeällisen päätöksen keskeyttämisestä ja kurvasi suoraan kotisatamaan...
Suorituksestamme löytyy paljon positiivisia asioita mutta kehitettävääkin löytyy ihan riittävästi jos menestystä halutaan. Hyvänä päivänä ja kaiken mennessä nappiin voi se onnistuminenkin tulla...mutta ilman kaikkien aktiivista otetta se jää tulematta.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)