|
Harry Fagerström kirjoitti 10 vuotta sitten seuramme täyttäessä 90 vuotta silloisessa vuosikirjassamme artikkelin "30 vuotta saaritukikohtatoimintaa", missä hän kertoi tarkemmin tukikohtiemme hankinnasta. Seuramme 100-vuotisjuhlavuonna tulee kuluneeksi 40 vuotta siitä, kun ensimmäinen saaritukikohtamme Pyytinkari ostettiin. Pyytinkari viettää nelikymppisiä syntymäpäiviään heinäkuun 24. päivänä. Kaikki muut saaritukikohtamme on hankittu 1980-luvulla. Meillä on tällä hetkellä upea saaritukikohtaverkosto Saaristomerellä, josta löytyy neljä hienoa satamaa eri suuntiin purjehtiville veneille. Uuden tukikohdan haku on päällä kaiken aikaa. Meidän on pidettävä jatkossakin onget ulkona uudesta tukikohdasta, koska Tjärulotin vuokrasopimuksen jatko on epävarmaa. Viimeisen 10 vuoden aikana on keskitytty lähinnä olemassa olevien tukikohtiemme kehittämiseen ja palvelujen parantamiseen. Suuremmat investoinnit on tehty pääasiassa omistamiimme tukikohtiin Pyytinkarille ja Svinöhön. Vuokrapaikkoihin emme ole tehneet suurempia investointeja. Tilanne muuttuu kyllä heti, jos vaikka saisimme lunastettua vuokrapaikat omiksi. Pyytinkarilla merkittävimmät parannukset näiden neljän vuosikymmenen aikana ovat olleet laiturien laajennukset vaiheittain nykyiseen malliin, koko päärakennuksen korjaus perustuksiaan myöten, saunan peruskorjaus, poijujen lisäykset ja sähköjen uusinta ja laajennustyöt sekä viime vuonna tehty porakaivo. Svinössä on tehty tukikohdan hankinnan jälkeen uusi sauna, lisätty päälaituri ja laajennettu pikkulaituria, hankittu sähköliitäntä ja sähköistetty koko alue sekä uusittu puuceet ja uimalaituri sekä rakennettu uusi kävelysilta etelälaiturilta saunaan. Tänä vuonna rakennetaan myös porakaivo, joka on merkittävä parannus. Tjärulotissa on tehty laituriparannuksia ja laajennuksia ja kävelysiltoja maastoon. Marholmsörenissä on vastaavasti rakennettu toinen laituri ja parannettu maastossa kulkua. Kävijämäärät ovat tukikohdissa lisääntyneet huomattavasti vuosien mittaan. Veneiden koot ovat suurentuneet ja purjehdusmatkat vastaavasti pidentyneet. Tänä päivänä jäsen voi saman viikonvaihteen aikana käydä vaikkapa useammassa tukikohdassa. Kaikki tukikohtamme ovat erinomaisessa kunnossa. Vertaisiaan ei löydy Saaristomeren alueelta, ei ehkä koko Suomesta. Olemmehan Suomen toiseksi suurin ja kaunein purjehdusseura. Kiitos kuuluu innokkaalle saari-isännistölle. Uusia ideoita tulee jatkuvasti, mitkä toteutetaan budjetin mukaan. Suurimmat ongelmat tulevat olemaan tulevaisuudessa veneiden koon ja lukumäärän kasvu. Tukikohtia ei käytetä pelkästään viikonloppupurjehduksilla, vaan niissä järjestetään monennäköisiä toinen toistaan hauskempia tapahtumia. Uusimpina tapahtumina voidaan mainita mm. lasten purjehdustapahtuma Pyytinkarilla. Viime vuosina on pyritty huomioimaan yhä enemmän lapsiperheitä. Lasten lukumäärä on kasvanut huomattavasti, koska yhä nuoremmat pystyvät hankkimaan oman veneen. Uusina tapahtumina Svinössä ovat juhannusjuhlat ja Svinön Swingit elovalkeiden aikaan. Eiköhän kerhojaosto ja isännät keksi jotain hauskaa myös Tjärulottiin ja Marholmsöreniin. Saamme olla kiitollisia siitä, että meillä on ollut kautta aikojen erinomaisen hyviä ja osaavia saari-isäntiä ja -emäntiä, jotka saavat talkoolaiset innostumaan uskomattomiin suorituksiin. Kaikki mitä tukikohdissamme tehdään ja on tehty, on talkooväen ja isäntäväen aikaansaannoksia. Poijujen asennus- ja korjaustyöt ja porakaivot ovat ne harvat työt, mitä olemme joutuneet ostamaan. Talkootoiminta seurassamme on uskomattoman hauskaa ja rentouttavaa, jossa parhaiten solmitaan uusia ystävyyssuhteita. Ilman talkootöitä emme olisi koskaan saaneet tukikohtiamme tähän kuntoon, mitä ne tällä hetkellä ovat. Käytän lainausta Harry Fagerströmin lausahduksesta: "Jos Pursiseuran koko jäsenistö tietäisi miten hauskaa talkoissa on, olisi täällä niin paljon väkeä ja tungosta, että työn suorittajat pitäisi arpoa." Tämä lausahdus sopii vielä tänäkin päivänä. Aina on ilahduttavaa nähdä uusia nuoria sekä vanhempia veneilijöitä talkoissamme mukana. Tämän vuoden syksyllä julkaistavassa 100 v. historiaa käsittelevässä julkaisussa tulee olemaan huomattavasti laajemmin kerrottuna saaritukikohtiemme toiminnasta Oikein hauskaa ja nautinnollista purjehduskesää kaikille. Reijo Lindholm
|