| Pohjoismaiden kamppailusta suoraan MM-kilpailuihin |
|
| 18.07.2006 | |
|
Kahden hengen 29er-sarjan kolme kilpailua laukaisevat käytiin Volvo JNoM 2006 pohjoismaiset purjehdusmestaruuskilpailut tänään Ruissalon kylpylähotellin marinassa. Lähtöviivalta ampaisevat matkaansa 12 suomalaisjoukkuetta ja yksi pari Norjasta. Muista maista osallistujia ei 29er-sarjassa ole.
Mikko Kotamies, 15, ja tämän pari Robert Haapanen, 14, Nyländska Jaktklubbenilta uskovat, että muiden maiden edustajat eivät uskaltaneet tulla Turkuun nyt juuri ennen ensi viikolla pidettäviä Englannin MM-kilpailuja. Silti he itse aikovat toisen suomalaisjoukkueen tavoin hypätä lentokoneeseen suoraan pohjoismestaruuskilpailuista. Tahti ei poikien päätä huimaa. ”Viime vuonna oli sama juttu. Juniorien PM-kilpailuista oli päivä aikaa selviytyä EM:iin”, Kotamies muistelee. Suomen 29er-joukkueenjohtajan Markku Hentisen mielestä Pohjoismestaruuskilpailut ovat hyvää treeniä maailmanmestaruuskilpailuja varten ja hän ihmettelee, että ruotsalaiset valitsivat mieluummin omat ruotsinmestaruuskilpailunsa kuin samaan aikaan järjestetyn pohjoismaisen mestaruuskamppailun. Turussa kilpaileva Norjan joukkue Knut Osen, 17, ja Sebastian Stigar, 16, ei lähde ensi viikolla Englantiin. He harmittelevat, ettei Ruotsi tai Taska lähettäyt Suomeen yhtään joukkuetta. Norjastakin he ovat ainoat, koska juniori-ikäluokassa ei tänä vuonna ole muita yhtä kovatasoisia 29er-purjehtijoita. Norjalaiset aikovat kuitenkin tarjota Suomen joukkueille kunnon vastuksen. ”Harjoittelimme eilen suomalaisten kanssa ja tavoitteenamme on kultamitali”, haastaa Osen. Pohjoismaiden mestaruuden kärkikolmikosta ainakin kaksi on varmasti suomalaisia ja odotukset ovat korkealla myös maailmamestaruuskilpailuhin.Suomen 29er-luokalla on MM-tasolla todella kovaa osaamista. Kaksi vuotta sitten Lauri Lehtinen ja Miikka Pennanen tulivat toisiksi ja viime vuonna Silja Lehtinen ja Silja Kanerva veivät mestaruuden. ”Molemmat parit ovat siirtyneet seuraaviin luokkiin, mutta toivottavasti osaaminen on siirtynyt nuoremmille”, Hentinen hymyilee. Turussa mukana olevista joukkueista paras oli viime EM-kilpailuissa sijalla 21. Pohjoismestaruuskilpailujen voittajat selviävät torstaina, kun kaikkien kolmen 29er kilpailupäivän lähtöjen voittajat ovat selvillä. Päivän kolmen lähdön tulokset lähetämme erikseen klo 18.00 jälkeen, kun kilpailut päättyvät tältä päivältä. LISÄTIETOJA
29er Joukkuejohtaja
Tiedottaja
|
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|








