| Junioripurjehduskilpailut Tanskan juhlaa |
|
| 22.07.2006 | |
|
Tanska vei kolmoisvoiton poikien Europa-luokassa ja saivat kultaa optimistien maajoukkuekilpailuissa Volvo JNoM 2006 nuorten pohjoismaisissa purjehdusmestaruuskilpailuissa. Tyttöjen Europa voitto meni myös Tanskalle. Suomalaiset Europa-purjehtijapojat kunnostautuivat tänään lauantaina ja kirivät kilpailun viimeisessä lähdössä kolmoisvoiton, mutta valitettavasti se ei silti riittänyt kokonaiskilpailun kärkisijoihin.
Europa-luokalla jäi kaksi lähtöä ajamatta, koska tuuli tyyntyi aamupäivällä pläkäksi. Purjehdusvauhti tyssäsi täysin, joten kilpailun järjestäjät päättivät julistaa luokan kilpailun päättyneeksi. Optimistien maajoukkueet saivat aamupäivällä purjehdittua viisi lähtöä, kunnes heidätkin komennettiin rannalle odottamaan tuulen yltymistä. Onni suosi odottajia ja viiden aikaan joukkueet suuntasivat uudelleen merelle. Se ilahdutti kovaäänisiä kannustusjoukkoja, sillä ilmassa oli jo uhka, että maajoukkuekilpailut jäävät tuulen puutteen takia kokonaan ratkaisuitta. Huomenna sunnuntaina selviää viimeiset pohjoismaiset mestarit Optimisti-, Zoom8- ja Laser Radial luokissa. Päivän kärkitulokset: Europa Pojat 1) Michael Hansen, Tanska Europa Tytöt 1) Katrine Andersen, Tanska Paras suomalainen mahtui kymmenen parhaan joukkoon. Jutta Kesti Oulun työväen pursiseurasta sijoittui yhdeksänneksi. (Optimistimaajoukkuekilpailutulokset ovat alustavien tietojen mukaan, sijoitukset varmistuvat huomenna sunnuntaina.) Optimistimaajoukkuekilpailu Pojat 1) Ruotsi Optimisti maajoukkuekilpailu tytöt 1) Tanska |
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|








